Kiinnostaako osa-aikainen työ puuteollisuudessa? Viihdytkö käytännönläheisissä tehtävissä ja koneiden käytön parissa?
Etsimme asiakkaallemme tuotantotyöntekijää puutuotteiden valmistukseen Vaajakoskelle. Tehtävä sopii niin kokeneelle tuotannon osaajalle kuin motivoituneelle aloittelijalle tai esimerkiksi alan opiskelijalle.
Asiakkaamme on pieni puuteollisuuden yritys, joka valmistaa puutuotteita rakentamisen ja teollisuuden tarpeisiin. Työskentelet pienessä tuotantoyksikössä, jossa on tällä hetkellä yksi toinen työntekijä. Työ on pääasiassa itsenäistä ja käytännönläheistä.
Työpäiväsi
Työtehtäviisi kuuluu puuntyöstökoneiden käyttöä, materiaalien syöttämistä koneisiin sekä valmiiden tuotteiden laskemista, pakkaamista ja lähetysvalmisteluja. Lisäksi työhön voi sisältyä tilausten keräilyä ja muita varastotehtäviä. Osaamisesi mukaan voit osallistua myös koneiden säätöihin ja pieniin huoltotehtäviin.
Työ on pääasiassa rutiininomaista ja toistuvaa käsillä tekemistä, johon sisältyy myös fyysisiä työvaiheita. Työssä korostuvat huolellisuus ja turvalliset työtavat. Työskentely on pitkälti itsenäistä, mutta saat alkuun perehdytyksen kokeneemman työntekijän opastuksella.
Työ on alkuun osa-aikaista, ja työtuntien määrä vaihtelee tuotannon tarpeen mukaan. Työsopimuksen tuntiväli on 0–37,5 h/vko. Työtä tehdään pääasiassa päiväsaikaan, mutta työajoista voidaan sopia joustavasti. Aloitus on marraskuun puolivälissä tai sopimuksen mukaan.
Työpaikka sijaitsee Vaajakoskella, ja työpaikalle kulkeminen edellyttää käytännössä oman auton käyttömahdollisuutta.
Mitä odotamme sinulta?
* Oma-aloitteista, huolellista ja vastuullista työotetta
* Valmiutta itsenäiseen ja rutiininomaiseen työskentelyyn
* Kiinnostusta käytännönläheiseen ja fyysiseen työhön
* Halua oppia uutta ja noudattaa työturvallisuusohjeita
* Suomen tai englannin kielen taitoa
Aikaisempi kokemus tuotantotyöstä, koneiden käytöstä tai puualalta katsotaan eduksi. Myös konepuusepän, rakennusalan tai muun teknisen alan koulutuksesta sekä trukin käyttökokemuksesta on hyötyä. Saat työtehtäviin kattavan perehdytyksen, joten tärkeintä on motivoitunut asenne, käytännönläheinen työote ja halu oppia uutta.
Mitä tarjoamme sinulle?
* Joustavan osa-aikaisen työn puuteollisuuden parissa
* Selkeät ja käytännönläheiset tuotantotehtävät
* Perehdytyksen työtehtäviin ja koneiden käyttöön
* Mahdollisuuden laajentaa työnkuvaa ja ottaa enemmän vastuuta osaamisen karttuessa
* Puusepänteollisuuden työehtosopimuksen mukaisen tuntipalkan, jossa huomioidaan osaamisesi ja kokemuksesi
Työsuhde solmitaan alkuun keikkaluonteisena WorkPowerin kautta. Työn määrä ja kesto riippuvat asiakasyrityksen tuotantotilanteesta. Osaamisen karttuessa ja tuotannon tarpeen kasvaessa myös työtehtävien ja työtuntien määrää on mahdollista lisätä.
Hakuprosessi
Kiinnostuitko tehtävästä? Jätä hakemuksesi ja ansioluettelosi meille mahdollisimman pian! Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja kutsumme sopivia hakijoita haastatteluun. Haku voidaan päättää sopivan henkilön löydyttyä.
Valittu henkilö työllistyy WorkPowerin kautta asiakasyrityksemme palvelukseen. Lisätietoja asiakasyrityksestä saat mahdollisen työhaastattelun yhteydessä.
Lisätietoja
Lisätietoja voi tiedustella maanantaista torstaihin 9:00-15:00 välillä.
Julia Puukko, rekrytoija
julia.puukko (at) workpower.fi
040 185 2385
Avainsanat: puuteollisuus, puuala, puuseppä, konepuuseppä, tuotantotyöntekijä, tuotantotyö, koneenkäyttö, pakkaustyö, osa-aikatyö, Vaajakoski, Jyväskylä, Keski-Suomi
Hakeminen ja lisätiedot
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Työn tiedot
Työaika
Osa-aikatyö, 0.0 - 37.5 tuntia / viikko
Työsuhteen kesto
Määräaikainen, 6 - 12 kuukautta
Palvelussuhde
Vuokratyöpaikka
Ammatti
Huonekalupuusepät ym.
Työkieli
suomi
Avoimia paikkoja
1
Palkka
TilastoistaPalkka-arvio, ei työnantajan ilmoittama
Ammattiryhmä: Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
noin 3 100 €/kk
vaihteluväli 2 350–4 150 €/kk
Netto noin 2 360 €/kk– arvio, ei välttämättä tarkka
Arvio on ammattiryhmän kokoaikaisten palkansaajien kuukausiansion mediaani vuonna 2024 (10 789 palkansaajaa). Vaihteluväli on alin ja ylin kymmenys.
Netto on arvio verovuoden 2026 säännöillä: verot, työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksu, sairausvakuutusmaksut ja Yle-vero. Kunnallisvero keskimäärin 9,13 %. Ei kirkollisveroa, lapsia eikä muita tuloja; vuosipalkka 12,5 kuukauden palkkana. Todellinen summa voi poiketa.
Saat uudet työpaikat sähköpostiin
Haulle Keski-Suomi, Teollisuus ja tuotanto. Ilmainen, enintään kerran päivässä, lopetat milloin vain.
Karstula, Keuruu, Multia, Petäjävesi, Saarijärvi, Mänttä-Vilppula, VirrattänäänHae 19.11.2026 mennessä
Etsitkö uusia työmahdollisuuksia CNC-koneistuksen parissa? Etsimme nyt asiakkaallemme CNC-sorvaajaa Multialle. Asiakkaamme on Keski-Suomessa toimiva konepajateollisuuden alihankintayritys, joka…
Kangasniemi, Mikkeli, Pieksämäki, Hankasalmi, Joutsa10 pv sittenHae 9.11.2026 mennessä
Haemme teollisuusmaalaria / pintakäsittelytyöntekijää LP-Group Kangasniemi Oy:lle! LP-Group Kangasniemi Oy valmistaa monipuolisia terästuotteita ja -komponentteja eri teollisuudenalojen tarpeisiin…
Jyväskylä, Laukaa, Uurainen, Äänekoski13 pv sittenHae 4.11.2026 mennessä
Etsitkö uusia mahdollisuuksia CNC-sorvauksen parissa? Haluaisitko työskennellä monipuolisten koneistustöiden parissa? Etsimme nyt asiakkaallemme CNC-sorvaajaa pohjoisen Jyväskylän alueelle…
Evijärvi, Kauhava, Lapua, SeinäjokitänäänHae 22.11.2026 mennessä
CNC-koneistaja – paikka sinulle, joka haluat kehittyä ammatissasi! Oletko koneistuksen ammattilainen tai urasi alkuvaiheessa oleva CNC-osaaja, joka haluaa kehittää osaamistaan käytännön työssä? Jos…
Evijärvi, Kauhava, Lapua, SeinäjokitänäänHae 22.11.2026 mennessä
Levyseppähitsaaja – paikka sinulle, joka haluat kehittyä ammatissasi! Oletko jo jonkin verran kokemusta kerryttänyt levyseppähitsaaja ja etsit monipuolisia hitsaustehtäviä vaihtelevien kappaleiden…