Oletko kiinnostunut työskentelemään esihenkilötehtävässä tukemassa henkilöstön onnistumista?
Haussa on palveluesihenkilön tehtävä vakituiseen työsuhteeseen HUSin osastonsihteeripalveluihin Helsingin alueelle.
Palveluesihenkilönä vastaat tavoitteiden mukaisesta johtamisesta, henkilöstöresurssien ja toiminnan suunnittelusta ja kehittämisestä, tiimisi henkilöstöasioista sekä päivittäisestä esihenkilötyöstä. Teet tiivistä yhteistyötä erikoissairaanhoidon yksiköiden vastuuhenkilöiden kanssa ja vastaat palvelulupauksessamme pysymisestä. Tiimisi koko on noin 50 henkilöä ja päivittäisen arjen koordinoinnissa työparinasi toimii palveluvastaava, jolla on vankka osaaminen palvelustamme ja osastonsihteerityöstä, sekä työvuorosuunnittelija. Tehtävä sijoittuu Meilahden sairaala-alueelle.
Meillä osastonsihteeripalveluissa työskentelee noin tuhat osastonsihteeriä ja 50 osastonsihteerityön tukijaa. Olemme muutoskykyinen, innovatiivinen ja ketterä organisaatio, jossa jokainen työntekijä on tärkeä: teemme merkityksellistä työtä potilaiden parhaaksi ja arvostamme valmentavaa ja osallistavaa johtamista. Toiminnanohjaus, tiedolla johtaminen sekä vahva HR- ja talousjohtaminen ovat meille arkirutiinia ja jaamme tietotaitoamme tuleville kollegoillemme.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden mielenkiintoiseen ja monipuoliseen työhön sekä työuran rakentamiseen. Pääset osaksi palveluesihenkilöiden verkostoamme, johtamaan ammattitaitoista ja osaavaa sihteerijoukkoamme sekä kehittämään erikoissairaanhoidon tukipalveluita entistä vaikuttavammaksi kokonaisuudeksi. Tehtävässä pääset myös kerryttämän kokemusta muutosten läpiviennistä muun muassa organisaatiokulttuuriin ja digitalisaatioon liittyvissä projekteissa.
Toivomme sinulta esihenkilöosaamista, kokemusta henkilöstöasioiden hoidosta ja näyttöä toiminnan kehittämisestä. Omaathan hyvät verkosto- ja yhteistyötaidot sekä paineensietokykyä ja itseohjautuvuutta. Luemme eduksi erikoissairaanhoidon ja eri lääketieteen erikoisalojen tuntemuksen sekä HUSin järjestelmäosaamisen ja tietojärjestelmäymmärryksen.
Etsimme nyt joukkoomme motivoitunutta, ratkaisukeskeistä ja esihenkilötyöstä innostunutta palveluesihenkilöä erinomaisilla yhteistyötaidoilla. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, voit olla etsimämme ihmisten johtaja ja palveluiden kehittäjä!
Huolehdimme työntekijöidemme hyvinvoinnista ja tarjoamme joustavan työajan ja osittaisen etätyömahdollisuuden. Lisäksi tarjoamme liikunta- kulttuuri- ja työsuhdematkaedun. HUSista työnantajana voit lukea lisää osoitteessa www.hus.fi.
Haethan tehtävää hakuajan loppuun mennessä. Haastattelut toteutetaan kahdessa osassa. Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät HYVTESin mukaan, ja käytössämme on koeaika. Tehtäväkohtainen palkka on 4 058,37 e/kk. Työ alkaa 4.1.2027 tai sopimuksen mukaan.
HUSissa olet osa vaikuttavinta hoitoa.
Tehtävän kelpoisuusehdot
Soveltuva korkeakoulututkinto täydennettynä johtamisen ja hallinnon opinnoilla tai sisältyen tutkintoon tai soveltuva opistotutkinto täydennettynä johtamisen ja hallinnon opinnoilla tai toisen asteen tutkinto täydennettynä johtamisen ja hallinnon opinnoilla.
Edellytämme asiakas- ja potilastiloissa työskentelevältä tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa, ja terveydenhuollon toimintayksiköissä työskentelevältä terveydentilan selvitystä keuhkotuberkuloosista.
Lisätietoja
Kysy lisätietoja palveluesihenkilön tehtävästä palvelupäälliköltämme Emilia Jetsoselta maanantaina 9.11. klo 9–11 tai maanantaina 16.11. klo 9–11, puh. 040 141 7871.
Hakeminen ja lisätiedot
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Työn tiedot
Työaika
Kokoaikatyö
Työsuhteen kesto
Toistaiseksi voimassa
Palvelussuhde
Työsuhde
Ammatti
palvelujohtaja, yhteiskunnan peruspalvelut
Työkieli
suomi
Avoimia paikkoja
1
Etätyö
Hybridityö
Palkka
TilastoistaPalkka-arvio, ei työnantajan ilmoittama
Ammattiryhmä: Muut yhteiskunnan palvelujen johtajat
noin 6 500 €/kk
vaihteluväli 3 850–10 400 €/kk
Netto noin 4 260 €/kk– arvio, ei välttämättä tarkka
Lähde: Tilastokeskus, palkkarakenne 2024
Lisätietoa
Arvio on ammattiryhmän kokoaikaisten palkansaajien kuukausiansion mediaani vuonna 2024 (1 718 palkansaajaa). Vaihteluväli on alin ja ylin kymmenys.
Netto on arvio verovuoden 2026 säännöillä: verot, työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksu, sairausvakuutusmaksut ja Yle-vero. Kunnallisvero 5,3 % (Helsinki). Ei kirkollisveroa, lapsia eikä muita tuloja; vuosipalkka 12,5 kuukauden palkkana. Todellinen summa voi poiketa.
Saat uudet työpaikat sähköpostiin
Haulle Helsinki, Johtajat ja päälliköt. Ilmainen, enintään kerran päivässä, lopetat milloin vain.
Haluatko vaikuttaa siihen, miten johtamista, uudistumiskykyä ja tulevaisuuden osaamista rakennetaan Suomen suurimmassa erikoissairaanhoidon organisaatiossa? Etsimme HR-erikoissuunnittelijaa…
Haluatko rakentaa tulevaisuuden osaamista Suomen suurimmassa erikoissairaanhoidon organisaatiossa?Haemme HUSiin HR-erikoissuunnittelijaa vakituiseen asiantuntijatehtävään uudistuvaan henkilöstön…
Oletko ruokahuollon moniosaaja? Kiinnostaako työ perehdyttämisen ja opastamisen parissa? Haemme ruokahuollon palveluvastaavaa Jorvin sairaalaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen…
Oletko valmis ottamaan vastuuta oman palvelualueesi monipuolisista tehtävistä terveydenhuollon kentällä? Haemme Runkopalveluihin ryhmäpäällikköä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen…
Sydän- ja keuhkokeskuksessa on haettavana kardiologian erikoislääkärin virka. Erikoislääkärin virkaan sisältyy monipuolista työskentelyä Sydän- ja keuhkokeskuksen kardiologian erikoisalalla…
HUS Psykiatrian sosiaalityön asiantuntijayksikköön, Nuorisopsykiatrian linjalle, haetaan sosiaalityöntekijää toimeen 4.1.2027 alkaen. Tehtävässä yhdistyvät sosiaalityön ja psykiatrian asiantuntijuus…